Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Guy de Maupassant
Suom. G. G. Ronimus
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Ahjo,1920.
Päivä paistoi taiteilijan avaraan työhuoneeseen avonaisestakattoikkunasta. Tämä oli suuri, loistava ja sininen valoneliö, kirkasaukko sinitaivaan kaikuiseen äänettömyyteen, jossa lenteli kiireestilintuparvia.
Mutta tuskin päästyään tuohon vakavasti sisustettuun ja verhoillavarustettuun korkeaan huoneeseen, taivaan iloinen valo heikkeni,lieventyi, vaimeni kankailla, hälveni vähitellen oviverhoissa,valaisi tuskin pimeitä nurkkia, joissa yksin kultakehykset vainleimahtivat liekkeihin kuin tulet. Rauha ja onni näyttivät tännekahlehdituilta, noiden taiteilijain asuntojen rauha, joissaihmissielu on työskennellyt. Näiden seinien sisässä, joissa ajatusasuu, joissa se kiihkeästi liikkuu ja tyhjenee voimakkaissaponnistuksissa, näyttää kaikki väsyneeltä, lamautuneelta siitä astikuin se asettuu lepoon. Kaikki näyttää kuolleelta näiden voimaapursuavien elämänhetkien jälkeen; ja kaikki lepää, huonekalut,kankaat, kuuluisien henkilöiden keskentekoiset muotokuvat —ikäänkuin koko asunto olisi kärsinyt mestarin väsymyksestä, olisiraatanut hänen kanssaan, ottaen joka päivä osaa hänen aina uudestaanalkaneeseen kamppailuunsa. Epämääräinen, raskas värin, terpentiininja tupakan haju täytti huoneen, tarttuen mattoihin ja istuimiin;ja mikään muu häly ei häirinnyt syvää hiljaisuutta kuin avonaisenikkunan ohi kiitävien pääskysten kimakat ja lyhyet kirkunat, jakattojen yli tuskin kuuluva Parisin sekava, pitkällinen melu. Eimikään muu hievahtanut kuin vain aika-ajoittain pieni, sininensavupilvi, joka kohosi kattoa kohti sen paperossin jokaisestasavutuprahduksesta, jonka Olivier Bertin, loikoen sohvallaan,puhalteli verkalleen huuliensa välistä.
Vaipuneena katselemaan kaukaista taivasta hän haki uuden taulunaihetta. Mitä hän aikoi tehdä? Hän ei tietänyt siitä vielämitään. Hän ei ollut muuten mikään päättäväinen ja itsestäänvarma taiteilija, vaan levoton, jonka häilyvä innostus epäröilakkaamatta taiteen kaikkien ilmaisumuotojen välillä. Vaikkahän oli rikas ja kuuluisa sekä oli saanut osakseen kaikkikunnianosoitukset, pysyi hän kuitenkin vielä elämänsä loppupuolellamiehenä, joka ei vielä tarkalleen tiedä, mitä ihannetta kohtihän on kulkenut. Hän oli saanut valtion palkinnon Roomassaopiskelua varten, hän oli perinnäistapojen puolustaja, ja monenmuun jälkeen suurien historiallisten tapausten esille loitsija;sitten tullen uudenaikaisten suuntien kannattajaksi hän olimaalannut eläimiä, ihmisiä klassillisin muistoin. Älykkäänä,innostuneena, sitkeänä työntekijänä — jolla ihanne aina vaihtui— kiintyneenä taiteeseensa, jonka hän tunsi ihmeellisen hyvin,oli hän saavuttanut kehittyneen hienon makunsa vuoksi huomattavanhyvät tekotapaominaisuudet ja suuren taidon taipuvaisuuden, jokaosaksi johtui hänen epäröimisistään ja yrityksistään kaikissataidelajeissa. Ehkä myöskin ihmisten äkillinen ihastuminenhänen hienoihin, erinomaisiin ja moitteettomiin teoksiinsa olivaikuttanut hänen luontoonsa estäen sitä olemasta sitä, miksi seoikeastaan olisi voinut tulla. Loistavasta alkumenestyksestä alkaenmiellyttämisen halu aina hämmensi häntä ilman että hän itsekäänsitä huomasi, muodosteli salaisesti hänen elämänuraansa, heikensihänen vakaumuksiaan. Tämä miellyttämishalu esiintyi muutoin hänessäkaikissa muodoissa ja oli vaikuttanut paljon hänen maineeseensa.
Hänen rakastettava esiintymisensä, kaikki hän