Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Berthold Auerbach
Suomennos ["Edelweiss"].
G. W. Edlund, Helsinki, 1879.
Th. Tigersteedt'in kirjapainossa Porissa.
Kertomuksen aluksi
I. Hyviä jälkipuheita
II. Sureva ja hänen seurakumppaninsa
III. Työntekiä hyväntekiänä
IV. Kaikki kotosella
V. Pilgrimin matkustuksista
VI. Mailma alkaa ikääntymään
VII. Ravintolan tytär pitää emännyyttä
VIII. Vainaja ilmestyy ja toinen äiti haastaa
IX. Kahden ystävän keskustelua
X. Petrovitschin päivällispidot ynnä ruansulatuksen viettoa
XI. Suuri soittoteos soi, ja uusia soitelmia sävelletään
XII. Hyvää saattoa matkalla ja ajatuksia etäälle
XIII. Leijona, kettu ja harakka
XIV. Kaapit ja silmät aukenee
XV. Nuorten sydämmet vihkiäisien jälkeen
XVI. Sydän puhkee
XVII. Ystävällistä avioestelyä
XVIII. Herttaisen rauhallista rakkautta, kumppaniton kihlaus
ja kilvoitus yhteydestä
XIX. Koetuksia alangolla ja ylängöllä
XX. Ensimmäinen huvimatka
XXI. Suuret häät, joista jää karkea kannikka jälille
XXII. Huomenlahja
XXIII. Ensimmäinen naula lyödään seinään. Rauha ylängöllä ja
ensimmäinen sunnuntaivieras.
XXIV. Vanhat perit menevät tiehensä ja uudenlaista ääntä kuuluu
Morgenhaldessa.
XXV. Heilurit liikkuvat itsepäisesti ja ketjut uhkaavat katketa
XXVI. Kirves on pantuna puitten juurelle ja kyyneleitä vuotaa eipään
XXVII. Kaikki nurin narin.
XXVIII. Lainahattu ja säästörahat
XXIX. Tämä on kuin toista mailmaa
XXX. Petrovitschin sydän pehmentyy, mutta paatuu taas
XXXI. Anninkin sydän heltyy, mutta paatuu taas
XXXII. Myrskyinen yö
XXXIII. Ystävä hädässä
XXXIV. Lumen alle hautaantuneet ja hätääntyneet
XXXV. Särjetty sydän
XXXVI. Nöyrtyneen tunteita
XXXVII. Apujoukko
XXXVIII. Lumen alla kasvaa kukkanen
XXXIX. Hengen vaarasta pelastuneet
XL. Lopussa kiitos seisoo
Vuoren rinteellä seisoo asuinhuone; aamun aurinko paistaa ison aikaasinne sisään, ja ken hyvänsä huonetta katselee, sen silmät ilostaloistaa, sillä ensi katsanto sanoo: täällä asuu onnellisia ihmisiä; jaoikein omanlaatuisia ihmisiä he ovat. Heidän on täytynyt kauan jakovasti kamppailla, ennenkun ovat onnen omassa povessaan löytäneet; heovat seisoneet kuoleman esikartanossa ja uusina ihmisinä kuolleistanousseet…
Tuossa tulee emäntä; hänen kasvonsa ovat nuoret, kauniit, heleänvereät,mutta hänen hiuksensa ovat lumivalkeat. Hän hymyilee eräällevanhukselle, joka askaroitsee puutarhassa ja huutelee lapsille,etteivät pitäisi semmoista melua.
"Tule nyt jo sisään Maisu ja tulkaa tekin lapset. Wilhe lähtee nytkotoa pois", sanoo nuori valkotukkainen emäntä; vanhus seuraa häntäsyvälle kyyristyneenä ja hyvään aikaan hypistellen esiliinaansapakoittavia kyyneleitä varten.
Vähän ajan takaa astuu huoneesta ulos mies nuoren pojan kanssa, jollaon pieni reppu selässä, ja mies sanoo: "Wilhe, sano tässä äidillehyvästi ja käytä itseäsi aina niin, ettes tee mitään, josta ei saataajatella: minun isäni ja äitini saavat sen tietää. Sitte saatat,Jumalan avulla takasin tultuasi ilomielin astua tämän kynnyksen yli".
Nuori valkohiu