Produced by Tapio Riikonen
Kertonut
Ivan Turgenjev
Suomennos.
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,1879.
Muutamana iltana kertoi taas luutnantti Jergunov meille juttunsaeräästä elämänsä kohtauksesta. Hänellä oli tapana sillä huvittaa meitäsäännöllisesti kerta kuukaudessa, ja me kuuntelimme häntä joka kertauudella mieltymyksellä, vaikka me melkein tunsimme jutun kaikkierityis-seikat ulkoa. Nämä erityis-seikat olivat niin sanoaksemmeikäänkuin sienet puukannon ympärille vähitellen kasvaneet kertomuksenalkuperäisen rungon ympäri. Koko hänen kertomis-tapansa oli meillesiksi hyvin tuttu, ett'ei meidän ollut ollenkaan vaikeata täyttää niitäpaikkoja, mitkä hän unhotti tahi jätti pois. Vaan oli miten oli;luutnantti on nyt kuollut, eikä löydy ketään jäljellä, joka kertoisihänen juttunsa; siitä syystä olemme päättäneet saattaa sen yleisöntietoon.
Se, minkä luutnantti kertoi itselleen tapahtuneen, oli tapahtunut hänennuoruudessaan, noin neljäkymmentä vuotta takaperin. Hänen tapansa olisanoa itsestään, että hän siihen aikaan oli sievä ja kaunis nuori mies,posket kuin maitoa ja verta, huulet ruusunpunaiset, tukka kihara jasilmät terävät kuin haukan silmät. Me luotimme hänen sanaansa, vaikkatästä kaikesta nyt ei enää näkynyt mitään. Hänen ulkonäkönsä oli meistäennemmin hyvin tavallinen, hänen kasvonsa olivat jokapäiväiset jauneliaat, hänen vartalonsa ruma ja kömpelöinen; kuitenkaan emme saaunohtaa, ett'ei mikään kauneus kestä kovin kauan! Muuten löytyi vieläsomuuden jäännöksiä luutnantissa jäljellä. Vielä vanhoilla päivilläänkävi hän puettuna jalkahihnoilla varustettuihin hyvin ahtaisinpinkkahousuihin, puristi kureliivillä paksua vartaloansa, kiharoitsihiuksiansa ja mustasi viiksiänsä persialaisella voiteella, jokakuitenkin enemmän vivahti punaiseen ja viheriäiseen kuin mustaan.Ylipäänsä oli luutnantti hyvin kunnian-arvoinen aatelismies, vaikka hänwhisti-pelissä mielellään vilkasi pienillä harmailla silmilläänvieressään istujan korttiin, jota hän kuitenkin vähemmin tekivoitonhimosta, kuin tarkkuudesta taloudellisissa asioissa, sillähänelle ei ollut mieleen tarpeettomasti kadottaa rahoja. — Olkoonkuitenkin kylliksi puhuttu luutnantin persoonasta, käykäämme hänenkertomukseensa.
Olipahan kevät-aikaan silloin vielä aivan uudessa Nikolajevinkaupungissa Dnjepr-joen suulla. Herra Jergunovin, joka arvoltaan olilaivaston luutnantti, oli hallitus lähettänyt sinne, uskoen hänelletärkeän toimen. Koska häntä pidettiin ymmärtäväisenä ja luotettavanaupseerina, oli hän saanut toimekseen johtaa tärkeitä vesirakennustöitä,ja usein sai hän vastaanottaa melkoisia rahasummia, joita hän suuremmanvarmuuden vuoksi kantoi nahkavyöhön ommeltuina vyötäsillään. LuutnanttiJergunov olikin, vaikka nuori, hyvin ymmärtäväinen ja vakavakäytöksessään: hän karttoi huolellisesti jokaista sopimatonta tekoa; eisiihen aikaan koskaan kosketellut kortteja, ei koskaan juonut viiniä javieläpä vältti kaikkia seurojakin niin että hän sävyisemmiltäkumppaneiltaan oli saanut haukkuma-nimen "nuori neiti", kun hurjemmatniiden joukossa antoivat hänelle liika-nimen "yömyssy".
Luutnantissa oli yksi ainoa heikkous: hänen sydämensä oli kovinherkkätuntoinen kauniin sukupuolen sulouden suhteen; mutta yksintässäkin asiassa saattoi hän hillitä himon kuohua ja karttoi viisaastimitä hän itse olisi nimittänyt "heikkoudelle vallan antamiseksi".Varhain nousi hän aamusilla, pani aikaisin iltasilla maata, täyttitarkalleen tehtävänsä, eikä suonut itselleen mitään muuta huvitustakuin pitkän k