Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
I. S. Turgenev
Suom. U. J. Vuorjoki
Helsingissä,E. V. Ponkalan kustannuksella,1913.
Lemmentarina.
Jakov Pasynkov.
Uni.
Juutalainen.
Lääkärin muistelma.
Lemmentarina.
Eräänä keväänä Boris Andrejitsh Vjasovnin, noin kahdenkymmenenkuuden vuoden ikäinen nuorimies saapui perintötilalleen, jokasijaitsi eräässä Keski-Venäjän kuvernementissä. Hän oli vastikäänsaanut virkaloman — "kotiasioita järjestääkseen" — ja aikoi ryhtyäkotitalossaan isännöimään. Onnellinen ajatus tietysti! Mutta BorisAndrejitshistä se tuntui vastenmieliseltä. Hänen tulonsa vähenivätvuosi vuodelta, velkoja karttui yhä enemmän: hän tuli vakuutetuksisiitä, että oli mahdoton jatkaa palvelusta, elää pääkaupungissa,— sanalla sanoen elää niin, kuin oli elänyt tähän asti ja päättikarvaalla mielellä pyhittää muutamia vuosia "kotoisten asioiden"korjaamiseen. Ja siksi juuri hän nyt ilmestyi tähän maalaiseenkotiperukkaan.
Hän huomasi, että maatilalla vallitsi epäjärjestys, puutarha olihoitamaton ja rakennus melkein pilalle rappeutunut; hän pestasiuuden voudin vanhan sijalle, vähensi palvelijoiden palkat; antoisiistiä itseään varten pari kolme huonetta, korjautti rikkinäisenkaton kuin uudeksi; muuten, hän ei ryhtynyt mihinkään päättömyyksiineikä ruvennut suurempiin uudistuksiin, saatuaan itselleen selväksisen yksinkertaisen ajatuksen, että ensin tulee tietää mitä haluaauudistaa… Niin, hän tahtoi perehtyä talonhoitoon, ja alkoi, kutensanotaan, tunkeutua asiain ytimeen. Täytyy tunnustaa, että hän pääsiasioiden perille ilman melua ja hätiköimättä. Mutta tottumattomanamaalaiselämään tunsi hän olonsa varsin ikäväksi, ja usein oli vaikeatietää, miten saisi pitkän, yksitoikkoisen päivän loppuun kulumaan.Naapureita oli tosin aivan tarpeeksi, mutta hän ei ollut heidänkanssaan tuttu, — ei siksi, että hän olisi heitä vierastanut, vaansentähden ettei ollut joutunut heidän kanssaan tekemisiin. Muttakerran, syksyllä hän sattui tutustumaan erääseen läheisimmistänaapureistaan. Tämän nimi oli Pietari Vasiljevitsh Krupitsyn. Hänoli joskus palvellut ratsuväessä ja saanut virkaeron luutnanttina.Hänen alustalaistensa ja Vjasovnilaisten kesken oli jo ammoinvallinnut riita kahden ja puolen hehtaarin heinämaasta. Oli toisinajoin oltu käsikähmässäkin saman asian tähden; heinäruo'ot siirtyivätsalaperäisellä tavalla paikasta toiseen; syntyi kaikenlaisiaikävyyksiä, ja aivan varmaan, tätä riitaa olisi vielä jatkunut tieskuinka monta vuotta, ellei Krupitsyn olisi tullut tuntemaan BorisAndrejitshin rauhallisen luonteen ja kiiruhtanut hänen luokseenasiaa mieskohtaisesti selvittämään. Tällä selvittelyllä oli sangenmiellyttävät seuraukset: ensiksikin, koko jupakka lakkasi heti javielä ainaiseksi tilallisten molemminpuoliseksi mielihyväksi; jatoiseksi, he itse mieltyivät toisiinsa, alkoivat usein tavata jatalveen päästessä jo oli heidän välilleen sukeutunut ystävyyssuhde,joka teki heidät melkein eroittamattomiksi.
Ja, kuitenkin heissä oli jotenkin vähän yhtäläisyyttä. Vjasovninei tosin itse ollut rikas, mutta rikkaiden vanhempien lapsi, jokaoli saanut hyvän kasvatuksen, opiskellut yliopistossa, tunsi useitakieliä, mielellään tutkiskeli kirjallisuutta, ja yleensä häntäsaattoi pitää valistuneena miehenä. Krupitsyn, sitä vastoin, puhuivaivaisesti katkonaista ranskaa, ei ottanut kirjoja käteensä, ell'eisiihen ollut suorastaan pakkoa, ja kuului mieluummin valistumattomiinihmisiin. Ulkonäönkää