E-text prepared by Tuula Temonen and Tapio Riikonen
Seikkailuja Afrikan aarniometsissä
Kirj.
Englanninkielestä suomentanut
Väinö Nyman
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kirja,1921.
I. Koulusta lähtö.
II. Merelle.
III. Vastenmielisiä uutisia.
IV. Varkaus ja pako.
V. Maissa käynti.
VI. Minut vangitaan.
VII. Mielenkiintoinen keskustelu.
VIII. Pakoni orjalaivasta.
IX. Alkuasukasten joukossa.
X. Pappien luona.
XI. Jännittävä matka.
XII. Sisämaassa.
XIII. Ihmissyöjäin vankina.
XIV. Kuolemaakin pahempaa.
XV. Pako ja kiinnijoutuminen.
XVI. Ystävällisiä arabialaisia.
XVII. Alkuasukasneuvosto.
XVIII. Puolustustoimenpiteitä.
XIX. Tulinen taistelu.
XX. Nyangwehen.
XXI. Lähtö rannikolle.
XXII. Virtahepojen keihästäminen.
XXIII. Riitoja alkuasukasten kanssa.
XXIV. Tanganjikan yli.
XXV. Vastuksia ja vaaroja.
XXVI. Onnellinen loppu.
Eräänä aamuna armon vuonna 18— ihastuin suuresti saadessani isältäni,priki Petrelin kapteenilta ja omistajalta kirjeen, jossa oli, ettälaiva oli saapunut turvallisesti Bristoliin kallisarvoisine lasteineen.Isäni sekä veljeni Ville, joka oli Petrelin toinen perämies, voivathyvin, kirjoitti hän. Kirjeessä oli lisäksi, että isäni oli päättänytottaa minut mukaansa merille, josta päätöksestä hän oli kirjeelläilmoittanut koulunjohtajalle, rehtori Stephen Poynterille. Parin päivänkuluttua tulisi Ville kuulema minua noutamaan ja minun oli laitettavakaikki valmiiksi lähtöäni varten hänen tuloonsa. Noudattaen kouluntapoja olin lukenut kirjeeni noiden kymmenen minuutin aikana, jolloinsaimme kävellä leikkikentällä ennen koulun alkamista aamiaisen jälkeen,ja kuten jokainen ehkä ymmärtää, kiiruhdin heti ilmoittamaan sensisällön koulutovereilleni, ollen mielestäni hyvin miehekäs jamerkityksellinen henkilö senvuoksi, että sain lopettaa koulunkäyntini.Kellon kilinä lopetti nopeasti sen perusteellisen kuvauksen Petrelistä,johon olin syventynyt, ja meidän oli kiiruhdettava rukouksiin, joidenloputtua ryhdyimme tavalliseen työhömme. Sijoittauduin paikoillenipulpettini ääreen ja avasin kirjani. Minun on kumminkin pakkotunnustaa, etten ajatellut juuri ollenkaan niiden sisältöä, vaan luinsalaa niiden suojassa uudestaan isäni kirjeen, joka oli ilmoittanuttuon elämäni tulevan muutoksen. Mielestäni menetteli rehtori hyvinväärin siinä, että hän antoi sellaisen tärkeän henkilön, jona nytitseäni pidin, istua kovalla penkillä mustan pöydän ääressä laskemassavaikeita laskuja. Sentähden vahdinkin herkeämättä luokan oveanähdäkseni, eikö vanha vahtimestari Abe tulisi hakemaan minua rehtorinpuheille.
Olin todellakin niin tarkkaamaton, että laskennon opettaja sanoiparikin kertaa: "Baldwin, ellet laske ahkerasti ja oikein, on minunpakko rangaista sinua." Hän oli juuri nousemaisillaan paikoiltaantullakseen minun luokseni, kun ovi vihdoinkin aukeni, ja vanha Abeilmoitti: "Baldwin, rehtori odottaa teitä huoneessaan." Tavallisestioli tuollainen kutsu kaikkea muuta kuin hauska, sillä yleensä tapahtuise vain silloin, kun tuon käsketyn pojan oli vastattava jostakinkoirankujeesta, eikä sellaista kutsua sen vuoksi ollut kukaan erittäinhalukas noudattamaan. Koska minulla kumminkin oli puhdas omatunto,nousin heti, ja opettaja, jo