Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Leo Tolstoi
Suomentanut K. H. [Konstantin Hämäläinen]
Werner Söderström, Porvoo, 1888.
Oulun Uudessa Kirjapainossa.
I. Mistä ihmiset elävät
II. Kaksi ukkoa
III. Vaikea on valkea sammuttaa, kun se vauhtihin pääsee
IV. Kynttilä
V. Ensimmäinen viinanpolttaja
Me tiedämme, että me olemme kuolemasta elämään siirretyt, sillä merakastamme veljiä. Joka ei veljeänsä rakasta, se pysyy kuolemassa(P. Johanneksen 1 epistola, III: 14.)
Mutta jos jollain olisi tämän maailman hyvyyttä, ja näkisi veljensätarvitsevan ja sulkee sydämmensä häneltä, kuinkas Jumalan rakkaus pysyyhänessä? (III: 17).
Lapsukaiseni, älkäämme rakastako sanalla eli kielellä, vaan työllä jatotuudella. (III: 18.)
Sillä rakkaus on Jumalasta: ja jokainen, kuin rakastaa, se on Jumalastasyntynyt ja tuntee Jumalan. (IV: 7).
Joka ei rakasta, ei hän tunne Jumalata, sillä Jumala on rakkaus.
(IV: 8.)
Ei ole yksikään Jumalata koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinentoistamme, niin Jumala meissä. (IV: 12).
Jumala on rakkaus ja joka rakkaudessa pysyy, hän pysyy Jumalassa ja
Jumala hänessä. (IV: 16).
Jos joku sanoo: minä rakastan Jumalata, ja vihaa veljeänsä, se onvalehtelija; sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän näkee, kuinkahän taitaa Jumalata rakastaa, jota ei hän näe. (IV: 20).
Asuipa kerran muuan suutari vaimoineen ja lapsineen hyyryläisenätalonpojan talossa. Eipä hänellä ollut omaa kotoa eikä kontua;suutarintyöllään vaan elätti itsensä ja perheensä. Leipä on kallista,mutta työ halpaa, niin että sen, minkä työllään sai, sen söikinsuuhunsa. Hänellä vaimoineen oli yhteinen turkki ja sekin oli jopahanpäiväiseksi kulunut; jo toista vuotta oli hän hommassa saadalampaan nahkoja uudeksi turkiksi.
Syksyksi saikin suutarimme vähän rahoja kokoon: kolmen ruplan setelioli akalla arkun pohjalla ja viisi ruplaa ja kaksikymmentä kopeekkaaoli lainattu kylän talonpojille.
Niinpä eräänä aamuna lähteekin suutarimme kirkonkylään turkinhankintaan. Paitansa päälle puki akkansa liinaisen, pumpulillaalustetun mekon ja sen ylle verkakauhtanan; kolmiruplaisen pistitaskuunsa, taittoi matkasauvan ja niin lähti suuruksen jälkeen.Mennessään arvelee: "miehiltä saan viisi ruplaa, siihen lisäksi nämäkolme, sillä saankin turkikset".
Tuli siitä suutari kirkonkylään ja poikkesi yhden talonpojan taloon, —eipä ollutkaan kotona, akka lupasi viikolla lähettää äijän tuomaanrahoja, mutta nyt ei antanut rahaa; kävi siitä toisen luo — miesvannoo, ettei ole rahaa; kaksikymmentä kopeekkaa oli kaikkiaan rahaa,ne nyt vaan pisti kouraan saappaittensa korjuusta. Silloin suutariarveli ottaa turkikset velaksi. Mutta turkkuripa ei velkaa uskonutkaan.
— Tuo ensin rahat, sanoi hän; sitten saat valita mieleisesi nahat;kyllä me tiedämme kuinka niitä mekkoja saa hakea.
Niinpä suutari ei saanutkaan asiatansa aikaan; saihan vaankaksikymmentä kopeekkaa saappaitten korjuusta ja samalla otti mieheltävanhat huovikkaat nahalla päällystettäväksi.
Suutari kävi alakuloiseksi, joi nuo kaksikymmentä kopeekkaa viinassa jalähti turkitoinna kotia. Aamulla