Produced by Miranda van de Heijning, Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen
and PG Distributed Proofreaders
Kirj.
Tekijän luvalla suomentanut Arvid Järnefelt
1899.
_"Silloin Pietari tuli hänen tykönsä, ja sanoi: Herra, kuinka useinminun pitää veljelleni, jolta rikkoo minua vastaan, antaman anteeksi?Onko seitsemässä kerrassa kyllä?
"Sanoi Jeesus hänelle: en minä sano sinulle ainoastaan seitsemän kertaa,mutta seitsemänkymmentä kertaa seitsemän."_
(Mat. 18: 21, 22.)
"Miksi siis näet raiskan, joka on veljes silmässä, ja et näe malkaaomassa silmässäs."
(Mat. 7: 3.)
"Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensin häntä kivellä."
(Joh. 8: 7.)
"Ei ole opetuslapsi ylitse mestarinsa: mutta jokainen on täydellinenkoska hän on niinkuin hänen mestarinsa."
(Luuk. 6: 40.)
Vaikka ihmiset, keräännyttyänsä sadoin tuhansin pienoisellepinta-alalle, tekivätkin parastaan tärvelläkseen sitä maata, jonkapäällä tunkeilivat; vaikka he laskivatkin tämän maan kivillä, etteisiinä mitään kasvaisi, vaikka nyhtivät juurineen ylös jokaisen ruohon,joka pyrki esille, vaikka savuuttivat ilman kivihiilen ja naftankäryllä, vaikka typistelivät puunsa luonnottoman muotoisiksi jakarkoittivat näkyvistä kaikki eläimet ja linnut;—kevät oli sentäänkevättä kaupungissakin. Aurinko paistoi, ruoho, saatuaan kasvun vauhtia,vihersi kaikkialla, missä sitä ei oltu irtinyhdetty, ei ainoastaanbulevardien penkereillä, vaan katukivienkin välissä, ja koivut,poppelit, tuomet puhkesivat liimaisiin, tuoksuviin lehtiinsä, lehmuksetpaisuttivat halkeilevia nuppujansa. Naakat, varpuset ja kyyhkysetkeväiseen tapaansa jo rakentelivat iloiten pesiänsä ja kärpäsetsurisivat auringon lämmittämillä seinillä. Iloissaan olivat niin kasvitkuin linnut, hyönteiset ja lapset. Ainoastaan suuret, ainoastaantäysikäiset ihmiset—ne yhä herkeämättä pettivät ja kiusasivat sekäitseään että toisiaan. Ihmiset eivät ajatelleet pyhäksi ja tärkeäksisitä, että nyt oli tämmöinen kevätaamu, ei tätä jumalan maailmankauneutta, joka on annettu kaikkien olentojen onneksi,—kauneutta, jokaherättää rauhan, sovinnon ja rakkauden tunteita, vaan pitivät pyhänä jatärkeänä sitä, minkä olivat vaan itse keksineet hallitakseen javallitakseen toisiansa.
Niinpä lääninvankilan konttorissa ei pidetty pyhänä ja tärkeänä suinkaansitä, että kaikille eläimille ja ihmisille on annettu kevään sulous jailo, vaan pidettiin pyhänä ja tärkeänä, että eilisiltana oli saapunutnumeroitu, sineteillä ja virallisilla alkukoristuksilla varustettupaperi, jossa käskettiin kello 9:ksi aamua, tänä 28 p:nä huhtikuuta,tuomaan oikeuteen kolme vankilassa säilytettyä tutkintovankia—kaksinaista ja yksi mies. Toinen näistä naisista, ollen kaikkein tärkeinrikoksellinen, oli tuotava erikseen. Ja niinpä nyt tämän virkakirjeenperustuksella, 28 p. huhtikuuta, kello 8 aamulla, astui naisosastonhaisevaan käytävään päävartija. Hänen mukanaan tuli käytävään kärsineennäkönen nainen, jolla oli harmaat kiharahiukset ja virkanauhat röijynhihoissa sekä siniset reunat vyössä. Se oli naisosaston päävartija.
—Haetteko Maslovaa?—kysyi hän, lähestyessään päävartijan seurassaerästä käytävään päin avautuvien koppien ovea.
Päävartija, kolistellen lukossa rautais