Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Harriet Beecher-Stowe
"Little Foxes" teoksesta suomentanut Sohvi Reijonen
Werner Söderström, Porvoo, 1899.
Johdanto1. Moittiminen2. Ärtyisyys3. Tukahuttaminen4. Itsepäisyys5. Suvaitsemattomuus6. Epäkohteliaisuus7. Vaativaisuus
— Isä, mitä sinä aijot lukea meille nyt talvipuhteina? kysäisi Jenny.
— Olen aikonut lukea sarjan saarnoja, — vastasin — jokseenkinkummallisesta tekstistä, jota käsittelee muuan vanha kirjoitus, jonkatässä joku päivä sitten löysin lentokirjasten joukosta vinniltä.
— Elä sano saarnoja, isä — se tuntuu niin hirveän vakavalta jatalvipuhteina kaipaa jotain oikein hauskaa.
— No, luentoja sitten, — minä oikaisin, — tai kirjoituksia taiesitelmiä; sanoipa niitä nyt miksi tahansa.
— Mutta minkäs ihmeellisen tekstin sinä sitten löysit sieltä?
— Onpahan muuan, josta äitisi isoisän isoisä, hyvin jumalinen jasuuressa arvossa pidetty Simo Shuttleworth, kerran saarnasi niidensurkuteltavain luopumisten ja eripuraisuuksien johdosta hurskastenkeskuudessa West Dofieldin kaupungissa, ja se kuuluu: "ottakaa kiinniketut, ne pikku ketut, jotka turmelevat viinimäet; sillä meidänviinimäkemme ovat nupussa." [Sal. Korkea veisu 2:15.]
— Onpa se todellakin kummallinen teksti. Mutta en minä ymmärrä, mitäsinä sillä tarkoitat.
— Ihan yksinkertaisesti tutkistelemusta pikku ketuista, toimitinminä. Ja "pikku ketuilla" minä tarkoitan niitä näkymättömiä,huomaamattomia ja vähäpätöisiä pikku seikkoja, jotka turmelevat kodinonnen eivätkä anna kodin säilyä niin hyvänä kuin sen pitäisi ja sevoisi olla.
Rakennettakoon vain komeita, mukavia ja hauskoja asuntoja,koristeltakoon seinät ihanimmilla tauluilla ja huoneet jaloimmillataideteoksilla, asukoon siellä ihmisiä, joita sukulaisuus ja yhteisetharrastukset yhdistävät, olkoon heistä jokainen itsessään hyvä- jajaloluonteinen, olkoot he toisilleen uskolliset, olkoot jalomielisiä,periaatteellisia ja Jumalaa pelkääviä — ja sittenkin näiden ilkeiden,jäytäväin, vähäpätöisten kettujen hävitykset turmelevat puolet kodinviinimäen onnentertuista ennen niiden tuleutumista. Ihmiset, jotkamielellään antaisivat henkensä toistensa edestä, eivät mitenkään voielää onnellisesti yhdessä; toisin sanoen: he ovat paljoa vähemmänonnelliset kuin he olosuhteihinsa ja hyviin ominaisuuksiinsa nähdenvoisivat olla.
Syynä siihen on tavallisesti se, että koti ei ole ainoastaanmolemminpuolisten harrastusten, vaan myöskin molemminpuolisenavomielisyyden asuinsija. Siellä on elämä peittelemätöntä; siellä onsen arkihuone, sen pukuhuone, josta me lähdemme ihmisten joukkoon,häikäilevämpään, varovaisempaan seuraelämään riisuttuamme arkipuvunmukana arkitapammekin. Siksipä vanha sananlasku sanookin: "kukaan eiole suuri kammaripalvelijansa silmissä" ja tuttu varotus: "elä asuystäväsi kanssa, muuten hänet menetät."
— Sehän vain merkitsee, — vaimoni keskeytti — että me ihmiset emmeole täydellisiä ja että mitä paremmin me opimme lähimmäisiämmetuntemaan, sitä enemmän me heissä puutteita huomaamme. Ne luonteet,jotka kestävät jokapäiväisen yhteiselämän koetukset, ovat miltei yhtälukuisat kuin neliapilaat niityllä. Yleensä tuntuu siltä kuin ne,jotka eivät kiusaa meitä erityisillä virheillään, sen sijaantuskastuttaisivat meitä saamattomuudellaan. Täydellisesti hilliytynyt,