E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Arsène Lupinin seikkailuja
Kirj.
Suomentanut V. Hämeen-Anttila
Ranskankielinen alkuteos "Aiguille creuse"
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna,
1909.
Raymonde kuunteli. Jälleen ja kahdesti kuului melu, kyllin selvästi,erotakseen kaikista yön syvän hiljaisuuden muodostavista sekavistaäänistä, mutta kuitenkin siksi heikosti, ettei tyttö olisi osannutsanoa, tuliko se läheltä vai kaukaa, suuren linnan seinien sisältävai ulkoa puiston pimennoista.
Hän nousi hiljaa vuoteeltaan. Hänen ikkunansa oli raollaan, häntyönsi auki molemmat puoliskot. Kuutamo hopeoitsi hiljaistamaisemaa — ruohoisia nurmia ja pensastoja, missä vanhan luostarinhajonneet rauniot kuvastuivat synkkinä ääriviivoina, katkenneinepilareineen, vajanaisine suippokaarineen, pylväskäytävä-jätteineen jatukikaarisirpaleineen. Hento henkäys hiveli kiinteitä pintoja, saituskin puiden paljaita oksia heilahtelemaan ja kahisi pensasaitojenhiirenkorvalle puhjenneissa lehvistöissä.
Äkkiä sama ääni... Se tunkeusi vasemmalta ja tytön kamarinalapuolella olevasta huonekerrasta, niistä saleista siis, jotkatäyttivät linnan läntisen sivustan.
Vaikka olikin reipas ja voimakas, nuori tyttö tunsi kuitenkinhiipivää pelkoa. Hän heitti ylleen yöpuvun ja sieppasi tulitikut.
"Raymonde... Raymonde..."
Heikosti kuin hengähdys kutsui häntä ääni viereisestä huoneesta,jonka ovi ei ollut suljettu. Hän hapuili sinne, mutta hänen serkkunsaSuzanne tulikin jo vastaan ja horjahti hänen syliinsä.
"Raymonde... sinäkö siinä? Kuulitko?"
"Kyllä... vai niin, sinä et nuku?"
"Koira kai minut herätti... jo pitkän tovin olen ollut valveilla.Mutta se ei enää hauku. Mitähän kello lieneekään?"
"Neljän vaiheilla."
"Kuule... salissa ihan varmasti kävelee joku."
"Ei ole vaaraa, onhan isäsi kotona, Suzanne."
"Mutta häntä voi vaara uhata. Hän makaa pikku salin vieressä."
"Herra Daval on täällä myös..."
"Linnan toisessa päässä. Miten saattaisi hän kuulla?"
He epäröitsivät, eivät tienneet mihin ryhtyä. Kirkuisivatko?Huutaisivat apua? Sitä he eivät uskaltaneet, heidän omankin äänensäsointu hirvitti heitä. Mutta Suzanne, joka oli lähestynyt ikkunaa,kirahti tukahtuneesti.
"Katso tuonne... mies... suihkulähteen luona..."
Siellä todellakin teki mies lähtöä nopein askelin. Hän kantoikainalossaan hyvin suurta esinettä — he eivät kyenneet erottamaan,mikä se hänen sääriinsä mätkähteli käyntiä haitaten. He näkivät hänenastelevan vanhan kappelin ohi muurissa olevaa pikku veräjää kohti.Veräjä tuntui olevan auki, sillä yökulkija katosi äkkiä tyttöjenkuulematta saranain tavanmukaista kitinää.
"Hän tuli salista", kuiskasi Suzanne.
"Ei, portailta ja eteisestä hän olisi suunnannut kulkunsa enemmänvasempaan. Ellei..."
Sama ajatus hätkähdytti molempia. He kurottausivat ulos. Heidänallaan oli seinää vasten nostettu tikapuut ensimmäiseen huonekertaan.Kivikuistille heijastui valoa. Ja toinen mies, myös jotakin kantaen,kapusi kuistin kaiteen yli, riensi alas tikkaita ja pakeni samaatietä kuin edeltäjänsäkin.
Kauhistuneenapa hervotonna valahti Suzanne polvilleen, kuiskaten:
"Meidän täytyy huutaa... huutaa apua..."
"Kuka tulisi apuun? Isäsi... mutta entä jos siellä vielä on montakinmiestä... ja he syöksyvät hänen kimppuunsa?"
"Me... me voisimme ilmoittaa palvelusväelle... sinun soittojohtosivie niiden huonekertaan..."
"Niin, voimmehan... hyvä että muistit... kun vain ehättäisivät