Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Kirj.
Guy de Maupassant
Suom. Veikko Vasama
Helsingissä,Kustannusliike Minerva Oy,1919.
Hätähuuto.
Josef.
Pelastettu.
Merkki.
Kukko lauloi.
Sika-Morin.
Huone N:o 11.
Rogerin keino.
Metsässä.
Olen saanut seuraavan kirjeen. Kun siitä kenties saattaa olla hyötyäuseille lukijoistani, niin riennän sen tässä heille julkaisemaan.
Parisi, 15 p:nä marrask. 1886.
Arvoisa Herra!
Te käsittelette usein niin hyvin kertomusten kuin aikakirjainkinavulla aiheita, jotka koskettavat niinsanoakseni "yleisestihyväksyttyä moraalia". Seuraavassa esitän teidän tarkastettaviksennemuutamia ajatelmia, joista luulisin teidän saavan aineksia yhteenartikkeliin.
En ole mennyt naimisiin, vaan olen poikamies ja hieman naivi, kutennäyttää. Mutta minä luulen, että monet miehet, että useimmat heistäovat naiveja minun tavallani. Kun olen aina, tai melkein aina,vilpitön, niin en osaa hyvin eroittaa lähimmäisteni luontaistailkeämielisyyttä, vaan astun suoraan eteenpäin, avosilmin,tarkastamatta lähemmin asioita ja ottamatta riittävää selvää ihmistenmielialoista.
Me olemme, melkein kaikki, tottuneet yleisesti pitämään näennäisyyttätodellisuutena ja ihmisiä sellaisina, millaisiksi he tekeytyvät,ja ainoastaan harvain vainu pystyy saamaan selville tiettyjenihmisten todellisen luonteen. Tästä erikoisesta ja käytännölliseenelämään sovelletusta sovinnaisesta katsantokannasta seuraa, ettäme jäämme syrjään tapahtumista kuin myyrät koloonsa, että me emmekoskaan usko sitä, mitä tosiasiallisesti on olemassa, vaan sitä,miltä jokin näyttää, että me, kun asiat näytetään meille oikeassavalaistuksessa, selitämme ne epätodenmukaisiksi ja että me luemmepoikkeukselliseksi kaiken sen, mikä ei ole meidän idealistisenmoraalimme mukaista, ottamatta ollenkaan lukuun sitä seikkaa,että noiden poikkeusten summa sisältää melkein kaikki tapaukset;tästä seuraa myöskin, että koko maailma pettää ja petkuttaa näitäminunkaltaisiani herkkäuskoisia. Tässä petkuttamisessa ovat semminkinnaiset mestareita.
Olen hieman poikennut pois asiasta tullakseni siihen, mikä tälläkertaa erikoisesti kiinnittää mieltäni.
Minulla on rakastajattarena naimisissa oleva nainen. Kuten niinmonet muutkin, luulin minäkin tavanneeni jonkin poikkeusolennon,pienen onnettoman naisen, joka petti ensi kertaa miestään. Minä olinhakkaillut häntä kauan, tai paremmin sanottuna luulen tehneeni siten.Minä luulin voittaneeni hänet rakkaudellani ja kohteliaisuudellani,minä luulin saaneeni loistavan voiton hellittämättömyydelläni. Itseasiassa minä olin käyttänyt tuhansia varokeinoja, tuhansia temppuja,menetellyt sen tuhannen hienotunteisen hitaasti saadakseni hänetvallatuksi.
Mutta kas, mitä minulle tapahtui viime viikolla.
Hänen miehensä oli matkustanut jonnekin muutamiksi päiviksi, jahän pyysi päästä minun poikamiehenasuntooni päivällisille, joillaminun piti toimittaa kaikki tarjoilu, jottei mitään palvelijaaolisi tarvittu. Hänellä oli omituinen päähänpisto, mikä oli häntäkiusannut jo neljä, viisi kuukautta. Hän tahtoi päästä humalaan,oikeen täyteen, ilman mitään pelkoa, tarvitsematta palata kotiinja puhutella kamarineitsyttään, tarvitsematta näyttää käyntiäänkenellekään todistajille. Usein hän oli tullut omien sanojensamuk