(Bel-Ami suom.)
Kirj.
Suomentanut
Arvi Nuormaa
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta,1926.
1
Saatuaan kassanhoitajattarelta takaisin viiden frangin rahastaan
Georges Duroy poistui ravintolasta.
Hän oli ryhdiltään komea jo luonnostaan, mutta myös siksi, että hänoli entinen aliupseeri. Hän ojentautui suoraksi, sipaisi viiksiääntottuneella sotilaallisella liikkeellä ja loi myöhästyneisiinpäivällisvieraisiin pikaisen ja tutkivan katseen, oikeanvalloittajakatseen, joka haukan tavoin iski saaliiseensa.
Naiset olivat kääntyneet katsomaan hänen jälkeensä. Heitä olikolme työläisnaista, eräs keski-ikäinen, huonosti kammattumusiikinopettajatar, päässään huolimattomasti asetettu, ainaisentomun peittämä hattu ja yllään huonokuosinen leninki, sekä kaksiporvarisrouvaa miehineen. Kaikki he olivat tämän halpahintaisenruokapaikan jokapäiväisiä vieraita.
Tultuaan katukäytävälle hän seisahtui hetkeksi miettimään, mihin nytryhtyisi. Oli kesäkuun 28. päivä, ja hänellä oli vain kolme frangianeljäkymmentä centimea taskussaan. Tällä summalla hänen oli määrä tullatoimeen kuukauden loppuun, ja tämä rahamäärä vastasi kahta päivällistäilman aamiaista tai kahta aamiaista ilman päivällistä, kuinka vainhalusi. Hän laski, että koska päivällinen maksoi kolmekymmentä souta,mutta aamiainen vain kaksikymmentäkaksi, niin hänelle jäisi, jos häntyytyisi aamiaiseen, yksi frangi ja kaksikymmentä centimea, jotkamerkitsivät yhtä kevyttä illallista — leipää ja makkaraa — sekäkaupanpäällisiksi kahta lasia olutta jossakin bulevardikahvilassa. Nämäkahvilakäynnit olivat hänen suurimpia tuhlausaiheitaan ja iltahuvejaan.Hän lähti kävelemään rue Notre-Dame-de-Lorettea alaspäin.
Hän kulki samoin kuin siihen aikaan, jolloin hän vielä käyttihusaarinpukua, rinta koholla ja sääret hiukan hajalla, ikäänkuin hänjuuri olisi laskeutunut hevosen selästä. Hän tunkeutui häikäilemättäkatukäytävän täyttävien ihmisten välitse tyrkkien heitä hartioillaan,sillä hän ei halunnut joutua pois suunnastaan. Hiukan kulunuttasilinterihattuaan hän piti vähän toisella korvalla ja iski kantapäitäänjäykästi katuun. Näytti siltä, kuin hän olisi alituisesti halveksinutjotakin, ohikulkijoita, taloja, koko kaupunkia, kuten ainakin reipassotilas, joka on sattunut romahtamaan siviilisäätyyn.
Vaikka hänellä oli yllään vain kuudenkymmenen frangin hintainen,valmiina ostettu puku, hänen ulkoasussaan oli jonkinlaista hiemanräikeää ja rahvaanomaista, mutta kuitenkin todellista hienoutta. Hänoli pitkä ja ryhdikäs, hänen kastanjanruskea tukkansa vivahti hiukanvaaleaan, hänen ylöspäin kierretyt viiksensä verhosivat vaahdonkaltaisina hänen ylähuultaan, hänen vaaleansinisissä silmissään olihyvin pieni silmäterä, ja luonnostaan kiharaisen tukkansa hän olikammannut jakaukselle keskeltä päätä. Hän muistutti helppohintaisenromaanin epämoraalista päähenkilöä.
Oli niitä iltoja, jolloin ilma loppuu Pariisista. Suurkaupunki on kuumakuin sauna ja näytti aivan hikoilevan tänä tukahduttavana iltana.Viemärikaivot huokuivat graniittikidoistaan myrkyllisiä henkäyksiä, jakellarikerrosten matalista keittiönikkunoista työntyi kadulle pesuvedenja vanhojen kastikkeiden inhottava löyhkä.
Porttikäytävissä istuivat portinvartijat paitahihasillaan ja hajareisinolkituoleillaan ja polttivat piippua. Ihmiset kulkivat laahustavinaskelin ja paljain pä