E-text prepared by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen
Kirj.
Suomennos "Suomalaiselle"
Jyväskylässä,Sydän-Suomen Kirjapainossa,1914.
Isän sijainen.
Kiväärituli räiskyi tuon tuostakin varoittavasti autioiltavuorenrinteiltä. Aurinko laskihe harmaan vuorenseinämän taa.Ylikenraalin huoneessa istui mies pää käsien varaan nojaten ja tuijottieteensä tyhjin, mitäännäkemättömin katsein.
Hänen olennossaan oli jotakin voimatonta ja pirstoutunutta. Huulettuuheine, harmaine viiksineen liikkuivat, mutta ääntä ei kuulunut.Vihdoin ojensi hän haparoiden kätensä ja löi kerran pientä kelloa, jokaoli pöydällä hänen edessään.
Ovi avautui ja intialainen sotilas näyttäytyi kynnyksellä.
"Käske majuri ja molemmat kapteenit luokseni."
Intialainen tervehti ja katosi hiljaa kuin aave.
Kenraali vaipui takaisin tuolilleen, pää painui jälleen alas ja kädetpuristuivat nyrkkiin.
Puoleksi avoimesta ovesta kuului ulkoeteisessä kannusten kilinää jamiekkojen helinää.
Kenraali säpsähti ja suoristihe istumaan. Alkoi nopeasti pimetä.
"Tulkaa kaikki tänne", sanoi hän. "Minulla on teille puhuttavaa.On parasta sulkea ovi, Ratcliffe, vaikkei tämä olekaan mikäänsotaneuvottelu."
"Meillä ei ole enää mitään neuvoteltavaa, kenraali. Meidän tuleeainoastaan pysytteleidä paikallamme, kunnes kenraali Basset saapuu."
Kenraali loi katseensa nuoreen mieheen, jonka kasvoja auringon viimesäteet juuri valaisivat. Sileäksi ajeltujen kasvojen piirteet olivatuurteiset, iho kuin parkittu vivahtaen ruskeankeltaiseen. Vaikkapamies olisi ollut vanhakin, eivät hänen kasvonsa olisi voineet ollaenää ryppyisemmät, mutta silmät, jotka hymyillen katsoivat kenraaliin,olivat kirkkaat, ja veitikkamaiset, ne oikein uhkuivat iloa jaelämänhalua. Toiset kaksi miestä seisoivat äänettöminä. Tuntuipainostavalta.
Jonkun hetken kuluttua sanoi kenraali rasittuneesti: "Istukaa. Kutsutinteidät luokseni pyytääkseni joltakin teistä palvelusta. Olisi tehtäväjotakin, jota en minä" — hän pysähtyi ja huokasi taasen — "Jota enminä saata tehdä."
Oli hetkisen hiljaisuus. Sitten astui äskeinen nuori upseeri esille.
"Mistä on kysymys, kenraali. Lyönpä vetoa iltaunestani, että minäsaatan sen toimittaa."
Toinen oven luona seisovista miehistä eteni askeleen ja sanoinuhtelevalla äänellä:
"Vaiti, Nick, tässä ei leikinlasku sovi." Nick teki halveksivan eleen.
"Niin kauan sopii pilailla, kun on yksikin, joka osaa nauraa. Ja silläasteellahan me toki vielä olemme."
Näytti siltä kuin kenraali ei olisi ottanut varteen nuoren miehensanoja. Nick Ratcliffeä ei kukaan ottanut vakavalta kannalta. Se olisula mahdottomuus. Kenraali jatkoi taasen raskaasti: "On aika harkitaasemaamme. Tiedän voivani luottaa siihen, että kukin teistä viimeiseenasti täyttää velvollisuutensa, mutta meidän täytyy sentään valmistautuavälttämättömyyteen. Minä puolestani olen aivan varma siitä, etteikenraali Basset joudu ajoissa avuksemme."
Hän keskeytti puheensa, mutta ei kukaan hiiskunut sanaakaan, jahetken kuluttua hän jatkoi taasen väsyneesti: "Meitä on vain muutamajälellä, neljä valkoihoista ja pieni joukko mustia. Nälänhätä uhkaameitä. Korkeintaan kolme päivää voimme vielä kestää. Ja lapseni johtuupakostakin mieleeni. Tiedän jokaisen teistä olevan valmiin vi