KRISTIINA LAURITSANTYTÄR III: RISTI
Kirj.
Sigrid Undset
Tekijättären luvalla suomentanut
Siiri Siegberg
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1923.
SISÄLLYS:
I. Sukulaissopua.
II. Velalliset.
III. Risti.
I
SUKULAISSOPUA
I
Erlend Nikulauksenpojan ja Kristiina Lauritsantyttären asuessa toistavuotta Jørundgaardissa tahtoi kartanon emäntä itse lähteä kesäksitunturituvalle.
Hän oli tuuminut sitä talvesta lähtien. Skjennessä oli ollut vanhoistaajoista asti sellainen tapa, että emäntä itse hoiti karjatalouden,sillä eräs sen talon tyttäristä oli kerran lumottu vuoren peittoon,ja sen jälkeen oli tytön äiti aina tahtonut olla kesät karjamajalla.Mutta Skjennessä oli omat tapansa useassa suhteessa — ihmiset olivattottuneet siihen eivätkä enää ihmetelleet.
Muualla ei ollut tapana, että suurkartanoiden naiset itse lähtivättunturille. Kristiina tiesi, että jos hän tekisi näin, tulisivatihmiset puhumaan asiasta ja oudoksumaan sitä.
— Mutta joutavat oudoksumaan. Kai heillä muutenkin jo on puhumistahänestä ja hänen asioistaan.
— Audun Torberginpojalla ei ollut muuta tavaraa kuin aseensa japitovaatteet naidessaan Ingebjørg Nikulauksentyttären Loptsgaardista.Hän oli ollut Hamarin piispan ratsupäällikkö; ja piispan ollessapohjoisessa uutta kirkkoa vihkimässä kävi Ingebjørgille hullusti.Nikulaus Sigurdinpoikaan koski tapaus ensin kovasti. Hän vannoi maanja taivaan kautta, ettei hänen vävykseen tule mikään ratsumies. MuttaIngebjørg sai kaksoset, ja siinä oli kai Nikulauksen mielestä liikaalastia yhden kannettavaksi — niin arvelivat ihmiset nauraen. Hän antoityttärensä Audunille vaimoksi.
Tämä tapahtui kaksi vuotta ennen Kristiinan häitä. Unohtunut se eiollut, ja ihmiset muistivat kyllä Audunin vieraspaikkakuntalaiseksi— hän oli kotoisin Hadelandista ja hyvää sukua, vaikka tuo suku oliperin köyhtynyt. Eikä miehestä itsestäänkään oikein pidetty Silissä,sillä hän oli jäykkäluontoinen ja kova, hidas unohtamaan pahat sekähyvät, mutta muuten uuttera työssä ja koko lailla laintunteva; AudunTorberginpoika oli tavallaan arvossapidetty — lisäksi hän oli mies,jonka kanssa laakson asukkaat karttoivat joutua vihoihin.
Kristiina näki edessään Audunin leveät, ruskeapintaiset, tuuhean,kiharaisen punaisen tukan ja parran kehystämät kasvot, ja terävät,pienet, siniset silmät. Miehessä oli jotakin tuttua — Kristiina olinähnyt senkaltaisia kasvoja Husabyn palvelusväen joukossa — jollakinErlendin alustalaisella tai loisella.
Kartanon emäntä huokasi. Sellaisen miehen oli varmaan helpompi kohotakunniaan, joka eleli vaimonsa perintötilalla. Joka ei ollut milloinkaanomistanut muuta.
* * * * *
Talven ja kevään kuluessa sai Kristiina alituiseen selitellä FridaStyrkaarintyttärelle, joka oli tullut heidän mukanaan Trøndelaagenistaja oli hänen ylin palvelusnaisensa, että näin ja näin tässä laaksossaoli tapana tehdä kesäisin, tämmöiseen oli heinäväki tottunut ja näintehtiin elonkorjuussa. — Frida muisti tietysti miten Kristiina olitehnyt ja teettänyt ennen. Nyt hän tahtoi, että kaiken tuli olla tässäsamoin kuin Ragnfrid Ivarintyttären aikaan.
Mutta oli sentään vaikea sanoa suoraan, ettei hän itse aikonut jäädäkartanoon kesäksi. Hän oli ollut Jørundgaardin emäntänä kaksi talvea ja