Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Wilkie Collins
Suomentanut Aukusti Airanne
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1908.
Aatelismies Fredrik Fairlien, Limmeridge-Housesta, jatkama kertomus.
Luku I.
Elisa Michelsonin, Blackwater-Parkin taloudenhoitajattaan jatkamakertomus. Luvut I-II.
Useiden eri todistajain jatkama kertomus.
1. Hester Pinhornin, kreivi Foscon palveluksessa olevan keittäjättären todistus. 2. Lääkärin todistus. 3. Jane Gouldin todistus. 4. Hautakiven todistus. 5. Walter Hartrightin todistus.
Walter Hartrightin jatkama kertomus. Luvut I-X.
Rouva Catherickin jatkama kertomus.
Walter Hartrightin jatkama kertomus. Luvut XI-XVII.
Kertomusta jatkaa Isidor Ottavio Baldassare Fosco.
Walter Hartrightin lopettama kertomus. Luvut I-II.
Aatelismies Fredrik Fairlien,
Limmeridge-Housesta, jatkama kertomus.
On elämäni suuri onnettomuus, ett'ei kukaan tahdo antaa minun ollarauhassa. Miksi — sitä kysyn minä kaikilta ihmisiltä — miksi täytyyjuuri minua kiusata? Mutta ei kukaan vastaa, eikä kukaan anna minunolla rauhassa. Sukulaiset, ystävät, vieraat — kaikki vehkeilevätminun lepoani vastaan. Mitä minä olen tehnyt? Minä kysyn itseltäni,minä kysyn kamaripalvelijaltani Louikselta monta kertaa päivään —mitä minä olen tehnyt? Ei kukaan voi sanoa sitä. Varsin ihmeellistä!
Viimeinen mieliharmi, joka on kohdannut minua, on tämän kertomuksenaihe. Voiko mies, jolla on minun hermosairauteni, kirjoittaakertomuksia? Esittäessäni kumminkin tämän varsin järkevän väitteensanotaan minulle, että jotkut ikävät tapahtumat, jotka koskevatveljentytärtäni ja joista minäkin olen tietänyt, tekevät juuriminut oikeaksi henkilöksi kuvaamaan ne. Ja minua uhataan — josminä kieltäydyn suorittamasta tätä ponnistusta vaativaa työtä —seurauksilla, joita minä en voi ajatella ilman kovinta hermokipua.Ei tarvita todellakaan mitään sellaista uhkausta. Onnettomansairauteni takia heikontuneena ja perhesurujen murtamana olen minäaivan kykenemätön mihinkään vastarintaan. Jos minua ahdistetaan, niinkäytetään arvottomalla tavalla minun heikkouttani hyväksi, ja minämyönnyn heti. Minä koetan muistaa, mitä voin panemalla vastalauseen— ja kirjoittaa, mitä voin, panemalla myöskin vastalauseen, muttaminä en voi muistaa tai kirjoittaa, se täytyy Louiksen muistaa jakirjoittaa puolestani. Hän on aasi, ja minä olen sairas — on siisluultavaa, että me teemme kaikenlaisia erehdyksiä. Mikä nöyryytys!
Minua on kehotettu tarkoin muistamaan päivä ja tunti, jolloin nämätapahtumat ovat sattuneet. Laupias kaitselmus! Kuinka minä, joka enkoskaan ole ollut selvillä ajasta, voisin nyt alkaa jotakin sellaista?
Minä olen kysynyt Louikselta. Hän ei ole aivan niin suuri aasi, kuinminä tähän asti olen luullut. Hän muistaa, milloin se tapahtui, noinparin päivän seuduille — ja minä muistan henkilön nimen. Aika oliheinäkuun puolivälissä ja nimi — minun mielestäni sangen mauton jayksinkertainen — Fanny.
Heinäkuun puolivälissä lepäsin minä siis eräänä päivänä kutentavallisesti kaikenlaisten taiteen mestarituotteiden ympäröimänä,joita minä olen koonnut itselleni kasvattaakseni se