Kirj.
John Buchan
Suomennos
Jyväskylässä,K. J. Gummerus Osakeyhtiö,1926.
I. Mies Kirkcaplen rannalla.
II. Onnea etsimään.
III. Blaauwildebeestefontein.
IV. Matkani talvilaitumelle.
V. Mr Wardlaw ennustaa tulevia onnettomuuksia.
VI. Rummunpärinää auringon laskiessa.
VII. Kapteeni Arcoll kertoo tarinansa.
VIII. Saan jälleen nähdä hänen korkea-arvoisuutensa John Laputan.
IX. Kauppapuoti Umvelosissa.
X. Lähden etsimään aarretta.
XI. Rooirandin luola.
XII. Sanoma kapteeni Arcollilta.
XIII. Letaban kahlaamo.
XIV. Pappi Johanneksen kaulaketju on hallussani.
XV. Aamu vuoristossa.
XVI. Inandan kraali.
XVII. Muuan vaihtokauppa ja sen seuraukset.
XVIII. Kuinka miehen on välistä kokonaan pantava luottamuksensa
hevoseen.
XIX. Arcollin »paimentaminen».
XX. Näen hänen ylhäisyytensä John Laputan viimeisen kerran.
XXI. Kiipeän vielä kerran kallioita.
XXII. Suuri vaara, jonka onnellisesti vältämme.
XXIII. Enoni lahja paisuu moninkertaiseksi.
Muistan ensimmäisen kohtauksen hänen kanssaan niin selvästi kuin seolisi tapahtunut eilen. Silloin en saattanut aavistaa kuinka kohtalokastuo tuokio oli, tai kuinka usein nuo kasvot, jotka olin nähnytkelmeässä kuunvalossa, kummittelisivat minulle öisin ja häiritsisivätrauhaani päivällä. Mutta muistan vielä sen tuottaman lamauttavan pelontunteen, joka oli voimakkaampi kuin mikä oikeastaan sopii aikaansakuluttaville ja leikeillään sunnuntairauhaa häiritseville pojille.
Kirkcaplen kaupunki, jossa, samoinkuin siihen liittyvässä Portincrossinseurakunnassa, isäni oli kirkkoherrana, sijaitsee kukkulalla pienenCaple-lahden rannalla, näköalan avautuessa suoraan Pohjanmerelle.Niiden niemekkeiden ympärillä, jotka sulkevat lahden, muodostuurannikko ikäänkuin rintavarustukseksi paljaista punaisista kallioista,joilla ainoastaan pienet vuoripurot purkavat tiensä vedenrajaan.Alhaalla on mitä hienoin valkoinen hiekkaranta, jossa me kaupunginkoulupojat kahlailimme kaikki lämpimät vuodenajat. Mutta pitkinälomapäivinä oli tapanamme pyrkiä etäämmäksi kallioille, sillä sielläoli monta syvää onkaloa ja vesiallikkoa, joista saattoi pyydystääarvokkaita kaloja ja etsiä kätkettyjä aarteita polvinahkansa jahousunnappien kustannuksella. Monenmonituista lauantaipäivää olenviettänyt jossain kallionkolossa, polttanut ajopuista rakennettuanuotiota, ja ollut olevinani salakuljettaja tai juuri Ranskastamaihiintunut jakobiitti. Meitä oli aina yhdessä muutamia Kirkcaplenpoikia, kaikki ikätovereitani, joukossa Archie Leslie, isäni kirjurinpoika, ja Tam Dyke, pormestarin veljenpoika. Me olimme vannoneetverivalan vaietaksemme kaikista urotöistämme, ja kullakin meilläoli nimi, joka oli kuulunut jollekulle kuuluisalle merirosvolle taimerenkulkijalle. Minä olin Paul Jones, Tam oli Kapteeni Kidd, ja Archie— se on itsestään selvä — oli Morgan! Meidän kohtauspaikkanamme oliluola, jonka kautta Dyve Burniksi nimitetty vuoripuro oli uurtanutuomansa kallioon matkallaan mereen. Siellä me kokoonnuimme kesäiltoina,joskus myös lauantai-iltaisin talvellakin ja kerroimme mahtaviajuttuja urhoollisuudestamme, jotka kovin pullistivat meidän mieltämme.Yksinkertainen totuus kuitenkin oli, että meidän urotyömme olivatvarsin vaatimattoman laatuisia: jokunen kala ja kourallinen omenoitaoli meidän saali