Produced by Tapio Riikonen
eli
Onnettomuus vaihtelehtaa onneksi
Tarina
BERTHOLD AUERBACH'ilta
Suomentanut Malakias Costiander.
Helsingissä,
G. W. Edlund'in kustannuksella.
J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa, 1863.
Imprimatur: L. Heimbürger.
1. Eikö jo päivä? 2. Sointo keskeytetty, vaan ei häiritty 3. Rajut Pentinpojat 4. Martinan kotia palaaminen 5. Päivä on pilvinen 6. Kuinka kirkkoherra, sairaan tykö kutsuttu, vastaanotettiin 7. Kello-Taavetilla 8. Lämmin ja hupainen kirkkoherran huoneessa 9. Kosiokulku ja karkaaminen10. Isä, poikaansa etsivä11. Kirkko pitää seisoa keskellä kylää12. Missä Juoseppi?13. Yötisen joukon edespäin kulku14. Anna neuloo ja juttelee väsymättömästi15. Lapsi, etsivä isäänsä16. Maataan ja valvotaan Heljemyllyllä17. Suurta pienessä tuvassa18. Lapsen tähden19. Yksi ääni sydänyön hetkenä20. Jo tulee päivä
Eikö jo päivä?
"Äite, eikö jo päivä?" kysyi lapsi nousten ylös vuoteella.
"Ei, ei vielä hetkeen. Mitä se on? — ole hiljan ja makaa!"
Lapsi makasi ääneti vähän aikaa, ja kysyi taas äänehköön: "Äite, eikövieläkään päivä?"
"Entä mitä, Juoseppi? Ole nyt hiljan! Anna minun maata ja makaa itse!
Rukoile vielä kerran, niin kyllä uni tullee!"
Äite luki edellä vielä kerran lapselle sen ehtoorukouksen, sanoen sittepäätökseksi: "Hyvää yötä, nyt!"
Lapsi makasi ääneti ison aikaa. Mutta kuulten äiden kääntäivänvuoteellansa, huusi hän äänehköön:
"Äite!"
Ei saanut vastausta.
"Äite, äite!"
"Mikä nyt on? Mitä tahdot?"
"Äite, eiköhän ole jo päivä?"
"Sinä olet vallaton poika, sangen vallaton. Etkö taida suoda minulleyörauhaa? Minä olen kovin väsyksissä, ollut kolmin ottein metsässätänään. Herätät minut vielä kerta, niin saan luvan käydä vitsanmetsästä, ja sen teenki mielelläni. Hyvää yötä nyt! Makaa makeasti!Kuules, kello tornissa lyö kaksitoista."
Lapsi huokasi vielä kerran syvästi ja sanoi: "Hyvää yötä huomeneenasti!" kätkevä sitte hiljaa päänsä tyynyihin. — Se oli vähäinen pimeäkammio, ullakolla, missä tämä kanssapuhe pidettiin. Ruudut pikkaisenakkunan olivat jäässä, jotta kuun kirkas valo ulkoa ei taitanuttunkeuta sisään. Äite nousi nyt ylös ja kumartui lapseen. Poika makasilevollisesti ja syvästi, itse saattanut ei äite maata, ehkä kuinkanopeasti olisi rientänyt takaisin vuoteellensa ja kokenut ummistaasilmänsä. Äänehköön saneli hän itsellensä:
"Veisikö hän myös kotiin minun aviopuolisona — sen uskon kuitenki,kaiketinki, hän ei taida muka muuta, hänen täytyy — veisikö hän myöskotiin minun, — kuinka paljon eikö hän kuitenkin ole rikkonut sekäminua että lastani kohtaan? Vuodet eivät palaja! Ah, joka saisi elää neuudestansa, ja paremmin! Jos kerran on horjahtanut, niin saa sittekantaa kuormansa elinkauden, ei kukaan sitä purkaa. Olleeko tosi, mitäihmiset sanovat, että nuorena olin niin iloinen? Mutta mitä semerkinnee, että lapsi kolmasti kysyi: eikö jo päivä? Mitä tuonee päivämyötänsä? — Ah, Uoti! Uoti! Etpä tiedä, mitä täydyn kärsiä, jostietäisit, et sinäkään saisi maata…"
Virta, pytingin takana juokseva, oli jäässä, mutta yön hiljaisuude